19 joulukuuta 2010

Kullan luona vierailu :)

Menin viikonlopuksi kullan luokse ja vein samalla hänen ja hänen kavereille omistetut joululahjat ja availtiin ne etukäteen koska kaikki oli jännittyneitä siitä mitä kukin saa keneltäkin. :)
Vaikkakin itse en saanut kuin kolmelta ihmiseltä lahjat ja yhtä niistä en kerennyt edes saamaan,kun hän unohti sen kotiaan mutta eiköhän kulta sen mukanaan tuo joulun jälkeen.
Mutta käydäänpä käsiksi lahjoihin joita annoin ja joita sain:

Kullalle ostin : 2 normibokserit joissa toisessa oli hämmentyneen lehmän kuva ,joka sanoo ''That not was me!'' ja kuvaa jotenkin kultaa ilmeineen ja teksteineen, toisessa oli gorillan kuvia ja luki enkuksi (suomennettuna koska en enkuks osaa sitä kirjottaa ilman mallia) ''täällä on piilossa hurja peto'' : D, silkki bokserit joissa oli kieltä näyttävän koiran kuvia, sydän kaulakorun toinen puolikas hopea ketjulla (sydänkin oli hopeaa), piparin makuista fazerin suklaata, Axen lahjapakkauksen ja sitten vielä ''lahjakortin'' minun kanssa kahden keskisiin hetkiin ensi vuoden jouluun asti niin etten kertaakaan sano sille ei.

Itse sain kullalta aiemmalla käynnillä Vanessa suklaarasian jonka se kuitenkin itse söi (hyvä niin inhoan Vanessa suklaata!) ja sitten sain hänen mummonsa perintösormuksen johon rakastuin täysin. :)
Hän vielä sanoin antaessaan että sillä sormuksella on niin rahallista kuin tunne arvoa ja huomasin sen hyvin.Hän oli sormuksen antamisesta lähtien täysin liikuttunut siihen asti että sai laitettua sen sormeani koristamaan.Loppu illan aikana kun käytiin perjantaina hänen kanssaan kaverinsa synttäreillä hän julisti siellä kaikille kuinka rakastunut ja onnellinen hän on minun kanssa ja kuinka olen hänen elämänsä aino nainen jolla on arvoa.
Täytyy myöntää että ne sanot sai mut onnesta kyyneliin ja kulta kun tietää vielä varsin hyvin että yleensä se on saanut mut itkemään vain surullisista asioista jolloin lopulta kultakin itki :) <3 uskon että oltiin monesta sen kaverista omituinen pari varsinkin kun usea näki mut vasta ensimmäistä kertaa.

Veeralle annoin: koiran kuvilla koristellun metalli laatikon täynnä karkkia ja sen lisäksi vielä tuoksu kynttilän joka tuoksuu ruusuille.

Veeraa en kerennyt näkemään mutta tiedän hänen saaneen lahjansa perille ja että saan hänen lahjansa jälki käteen. :)

Jonnalle annoin: kanssa metalli laatikon täynnä karkkia mutta se oli sininen ja siellä oli myös suklaa-hunaja tuoksu kynttilä ja hiiri avaimen perä :)

Jonnalta taas sain: Kyrvän muotoisia kirsikka karkkeja ( ne oli muuten herkullisia!! vinkkinä kaikille jotka joskus tahtovat ostaa mulle jotain nii ostakaa niitä!), sydän suklaita (nekin loppuivat heti *heh*) ja glitteristä rannekorun :)

Jounikin sai metalli rasian joka oli taas pinkki joka myöskin oli täynnä karkkeja. Ainut vaan ettei se kerennyt syödä puoliakaan kun kulta pitää niin hyvin huolta veljensä linjoista että meni syömään niistä yli puolet.

Jounikin antaa mulle lahjansa myöhemmin :)

Toni sai taas oranssin metalli rasian joka sisälsi yllätys yllätys karkkeja ja synttäri lahjaksi hän sai 2 kpl:ta energia juomia.

Toni antaa myös lahjansa jälki käteen kunhan hän saisi vain ensin rahaa jostain.

Ronja sai myös samanlaisen metalli laatikon kuin Veera ja sielläkin oli myös karkkia ja hän sai tuoksu kynttilän joka sisälti ruusua ainakin (tuoksu oli jokin rauhoittava Zen tuoksu josta en lopulta ottanut täysin selvää mutta tuoksu oli ihana ).

Ronjan lahja jäi saamatta vaikka oli ostanut jo mutta neiti unohti sen kotiaan.Ja odotan innolla mitä se oli ostanut mulle :)

Janita sai taas multa huulikorun,Polly karkkeja ja tuoksukynttilän joka oli nimeltään With Love ja se tuoksui ihanimmalta kaikista tuoksu kynttilöistä joita ostin heille.Ja sen nimikin sopi täydellisesti Janitalle.

Janita antaa mulle kuulema myöhäisen joululahjan ensi vuoden puolella vaikkei sen tarvitsisi antaa mulle yhtään mitään.Se on antanut mulle jo tarpeeks nimittäin sen että se välittää musta ja auttaa mua tuli mulle mikä vain. :)<3

Ja kerrotaanpa nytten vielä yleisesti viikonlopusta:

Se oli upea! Perjantai-lauantai yö vietettiin kullan kanssa sen kaverin porukoilla missä juhlittiin synttäreitä ja tutustuin siellä maailman ihanimpii ihmisiin taas ja vietin vanhojen tuttujenkin kanssa hauskaa :) <3

Lauantai-Sunnuntai yö taas oltiin kullan asunnolla ja se taas menikin siihen että nukuttiin jo seittemän aikaan illalla vaikka meillä piti olla leffa ilta mutta eihän se ollut mikään yllätys että väsyttää niin rankan juhlimisen jäljiltä :)

Tänään sit lähinkin jo 11 aamulla Jyväskylää kohti ja oltii vähän haikeissa tunnelmissa kun piti lähteä pois.Teki muuten yllättävän hyvää heti aamusta kävellä pakkasessa muutama kilsa ja sain vielä pakosta kullankin kävelemään kanssani varsinkin kun se ei ole mikään himo kävelijä :) Mutta piristi ihanasti ja oli ihanaa viettää aikaa kahdestaan ja olla vaan hiljaa sanomatta sanaakaan.

Tässä vielä kuvia kaikista saamistani lahjoista paitsi kyrpä karkeista ei ole kuvaa kun ne pääs loppumaan ja se rasia hukkuikin juhlinnan keskellä mutta muuten lahjat :) Pyydän jo etukäteen anteeksi kuvien hunosta laadusta.





<---kaikki lahjat samassa kuvassa.







          ja vähän bling bling rannekoru :) --->













<----Nam <3 Sydän suklaat nam! Oli hyviä lisää kiitos! :)











                     oli ehkä vaikein kuvattava tuo sormus
        rubiikilla koristeltu aitoa kultaa oleva sormus teki
tytön aika hiljaseks kun yks kaks sormeen      
                        laitetaankin tollanen komistus :)  ---->

11 joulukuuta 2010

Christmas box

Nyt on lasten lahjat ostettu enää kullan ja kavereitten lahjat ostamatta "/

Lasten lahjat:
Emma 5v : puhelin talo,mukana koira perhe ja tavaroita
Ida 2v : pehmo koira joka heiluttaa häntää ja päätä ku painaa selässä olevaa nappia :)
Niko 4v : aura-auto
Markus 4v : aura-auto
Mika (kummipoika) 3v : Subaru Impresa wrx auto
Miro 1v :  poliisi auto (puusta)
Marko 2kk : ambulanssi auto (puusta)
Eve 3v : 10 kpl Nalle Puh palapelejä

Ja Miron ja Markon lahjoista sen verran että ne on sellasia joista ei lähde osia irti ja kyllä ne kestää riuhtomista ja pureskelua :)

Enää pitäs ratkoa miten ostan kavereille joululahjat taikka kullalle.Ja tiedän kavereitten lahjoista vaan 2 mitä tuun ostamaa "/..

Kulta: sormus,puhelin,auto,saldoa vai jtn muuta?!?
Jonna: suklaata ja kokista (hulluna herkkuihi)
Tanja: jotain hyvää herkkusuulle
Toni: energia juomaa tai saldoa?!
Jouni: jotain pehmeetä
Janita: jotain sulosta  :))
Niko: karkkia :'D
Ida: jtnn
Saana: jtnnn
Jaana: Jntntnnnannf
Jesse: muumitikkari :D
Jonna2: likööri karkkeja :D

Oikeesti miten ihmeessä voi olla niin vaikeeta keksiä joululahjoja tärkeimmille ihmisille? :o

ens talvi

Tuli niiin ihana puhelu päivällä että taitaa asiat mennä aika vauhilla mun elämässä eteä päin :))taitaa olla sellanen juttu että olen ens talvena valkonen mekko päällä ja kellot soi jos herra nyt oli tosissaan puheitten suhteen aijaijai ehkä siin olis ihan hyvä joululahja mulle et pääsen ens talvea suunnittelemaa kullan kanssa<3

09 joulukuuta 2010

joulu lähestyy

Eilen illalla tuli palattua Kangasniemen korpeen Viialasta.Ja ai että nautin siellä olosta!! Vaikkakin vituttaa ku menin hukkaamaan hyvän ja kalliin puhelimen.Ja napaankin sattuu ihan kohtuullisesti vieläkin vaikka se on umpeutunut jo suht paljon lauantaista ja mun älyn väläytyksestä..Perjantaina olin todella sekaisin ja humalassa. Sain pari tajunnan menetystä,pari kertaa sain agressiivisyys kohtauksia,jolloin tirvasin kultaa turpiin niin että sen leuka naksahti ja sit kaveria potkasin mahaan sillee että siit lähti ilmat pihalle,ja taju meinas mennä ja uhkailin jotain kullan kaveria koko aika kun en jaksanu sitä.
Mutta tiistai ilta oli ehkä kaikista parhain sain olla oikeesti kahdestaan vaan kullan kanssa ja kukaan ei ollu meluamassa tai häirihtemässä yhtään.Vaikkakin koko ilta meni siinä kun kulta pelaili jotain zombi peliä.Mutta kuitenkin täysin ihanaa aikaa taas vaikka hukku puhelin :) <3 tuli tänään sit tilattua uus sen tilalle.Kosketusnäyttö X3:sen tilalle joka kerkes olla pari kuukautta mulla.Ja puhelin on viel enkun kielinen täysin että opinpahan ainaskin kieliä! :D
Tiistaina tuli tilille 400e ja nyt on enää sellaset 150e tilillä,ikinä en oo niin nopeeta rahojani tuhlannu vaikka paljon käytänkin rahaa lyhyessä ajassa mutta silti.Jos sitä nyt rupeais säästämään.Tai sitten joulun jälkeen kun oon saanu ostettua vielä 7 veljen lapselle joululahjat ja kullalle lahjoja.En tyydy antamaan kullalle yhtä tahon helliä sen pilalle vaikka oon varmasti lelliny sen jo.
Kummipojalle ostin tänään ralliauton.Subaru Impresa wrx:n.Oi että se oli komee leluauto <3 Rupeen tästä lähin jos ostan sille leluautoja niin ostan aina Subaru merkkisiä.Sit kun se vähän kasvaa lisää niin teen sen kanssa  sopimuksen että kummitäti saa vaikka 30 vuotis synttärilahjaks Subarun.Epäilen kyllä että tuun aiemmin jo ostamaan sellasen itselleni mutta ainahan se voi piristää rakasta kummiaan Subarulla.Ja en toki fanita Subarua ehen RAKASTAN SITÄ AUTO MERKKIÄ!! Grr...Kuolaan aina joka ikisen subarun perään mitä näen varsinkin Impresojen<3 NAM<3
Kullan lahjoista en tiiä viel paljoa paitsi sen että aattelin että se sais yhden lahjan lähempänä sen synttäreitä eli kesällä ja veisin sen sillon ulkomaille neljäks päiväks yllättävän romanttiseen paikkaan eli Pariisiin vaikkei meistä kumpikaan kovin romanttisia olla niin ei sitä tiedä vaikka sen jälkeen oltaisiin.Yks lahja sille tulee olemaan ainaskin puhelin mutta rahatilanne ei välttämättä anna sille juuri nyt myöten mutta eiköhän se suostu että saa puhelimen ensi vuoden alussa.Yksi lahja tulee olemaan uusi kultainen kihlasormus.Ja ties mitä muuta mutta yhteen lahjaan se ei tuu jäämään rakastan tuota herraa niin paljon kuiteskin :)

07 joulukuuta 2010

tyttösäännöt

Kun tiedän että sä Ville luet tätä mun blogia salaa nii lueppa tämä jolloin ymmärrät paremmin, että minä olen SE OIKEA, niin luethan seuraavat säännöt, niin meidän yhteiselo sujuu paremmin ongelmitta.
1. tytöt saa muuttaa mieltä
2. tytöt saa viedä poikaystävien aikaa niin paljon kun haluaa
3. tytöt saa päättää mitä tehdään
4. tytöt saa käskyttää esim. ostamaan karkkia
5. tyttöjä pitää hemmotella
6. tytöillä on oikeus saada karkkia millon ne haluaa
7. tytöt määrää että poikien pitää totella
8. tytöt määrää mitä pojat tekee
9. tytöille pitää ostaa tuliaisia aina kun käy jossain
10. tyttöjen laukut pitää kantaa
11. tytöille pitää ostaa pizzaa kun ne haluaa
12. tyttöjä ei saa sääliä
13. tyttöjen käskyä pitää noudattaa
14. tyttöjä pitää silittää niinkuin kissoja
15. tytöille pitää tuoda aamiainen sänkyyn
16. tyttöjä pitää kehua kauniiksi yms.
17. tyttöjä pitää kyydittää pyörän tarakalla
18. tyttöjen hameiden alle ei saa kurkkia
19. tytöille pitää ostaa ihania joululahjoja
20. tyttöjä pitää sanoa söpöiksi
21. tytöt pitää kantaa kynnyksen yli
22. tyttöjen mielipiteitä täytyy kuunnella
23. tyttöjen kanssa pitää mennä ulkoilemaan ja talvisin pulkkamäkeen
24. tytöille pitää puhua sopivalla kielellä eikä saa kysellä sopimattomia
25. tytöt saa siis tehdä mitä haluaa
26. tyttöjä ei saa nipistää pepusta ellei ne itse käske
27.tyttöjen sänkyä ei saa vallata
28. tyttöjä ei saa kiusata
29. tytöille ei saa puhua irstaita juttuja
30. tyttöjä pitää palvoa
31. tyttöjä ei saa nimitellä
32. tyttöjä saa kutsua ainoastaan hellittely nimillä
33. jos tyttö sanoo miau, sitä pitää pussata (kissakeskustelut on erikseen)
34. tyttöä pitää lohduttaa ja ostaa sille suklaata
35. tyttöjen tärkeitä päiviä esim synttäreitä tai nimipäivää ei saa unohtaa, silloinkin pitää ostaa ainakin suklaata
36. tyttöjen puolesta pitää pelata pelottavia pleikkari pelejä esim. silent hill, jos ne ei ite uskalla
37. tyttöjä täytyy viedä romanttisille kuutamo kävelyille
38. tyttöjä pitää silittää jos ne meinaa nukkua päiväunet, että ne saa paremmin unta
39. tyttöjä pitää pussailla
40. tytöille pitää ostaa paljon namia, ja ruokkia niitä
41. tyttöjä täytyy kutittaa hellästi, ei liikaa ettei ne suutu
42. tyttöjä ei saa suututtaa
43. tytöt pitää aina ensin ottaa huomioon
44. tytöille pitää laulaa unilaulu. ainaki puhelimessa.
45. ja poikien täytyy pleikkaripeleissä mennä myös vaikeet kohat jos tytöt ei pääse niitä.
46. poikien pitää tuoda tytöille ruokaa kun ne tahtoo, ainakin sohvalle
47. tyttöjen kanssa pitää kävellä käsi kädessä jos ne tahtoo
48. tytöille pitää tuoda mehua jos ne herää painajaisiin keskellä yötä
49. tyttöjä täytyy pitää kainalossa ja lämmittää kun katsotaan elokuvaa
50. tyttöjen kanssa pitää makoilla sängyllä kynttilän valossa iltaisin
51. kaikki säännöt ovat sovellettavissa jos tyttö niin tahtoo
52. eikä sääntöjä saa koskaan käyttää tyttöjä vastaan
53. tytöille täytyy selvästi osoittaa se että välittää
54. tytöille pitää ostaa sydänsuklaarasia ja ruusuja, vähintäänkin
55. tytöt saa suuttua ilman syytä jos ne haluaa (oikeesti tytöillä on aina syy jota pojat ei hoksaa)
56. tyttöjä pitää lepytellä
57. tyttöjä täytyy lämmittää kylmässä ilmassa
58. tyttöjen kanssa täytyy mennä vaatekauppoihin eikä saa hikeentyä
59. tytöille täytyy olla lempeä ja hellä
60. tytöille ei saa vitsailla sopimattomia
61. tyttöjen kanssa täytyy vaihtaa järjestystä
62. ja joulun alla leipoa pipareita ja torttuja
63. tyttöjen masuja täytyy silittää jos masuihin koskee
64. talvella tytöt täytyy heti laittaa huovan sisään kun tullaan ulkoa ja tuoda kuumaa kaakauta
65. tyttöjä täytyy pitää kädestä pelottavissa elokuvissa ja muissakin jutuissa
66. tyttöjä ei saa pelotella, ainakaan hämähäkeillä
67. talvella poikien pitää kävellä eellä lumihangessa ettei tyttöjen kenkii mee lunta
68. tyttöjä tulee rakastaa koko sydämestä
69. tyttöjä ei saa vetää letistä
70. tyttöjen pitää saada valita nukkuuko seinän vieressä vai reunapaikalla sängyssä
71. pitää myös pyyhkiä tyttöjen kengistä lumet.
72. tytöille pitää antaa tarpeeksi peittoa jos nukkuu saman peiton alla
73. jos tyttö pitää käsiään pojan rinnalla kuin tassuja, sitä pitää kutsua kisuks, ja muutenkin
74. kun saunotaan, ei saa heittää niin kovia löylyjä että tyttöä polttaa
75. tyttöjä pitää pusuttaa aina kun tavataan, niin ne ilostuu
76. kun nukkuu tytön kanssa, ei saa kuorsata niin kovaa että tytöltä menee yöunet
77. tytöille pitää poimia kukkia, muttei tien vierestä ettei ne saa pöpöjä käsiinsä
78. kesäisin kuumalla säällä tytöille pitää ostaa jätskii, niin ne ilostuu
79. jos ulkona sataa, tytöille täytyy antaa jotain suojaksi, ettei niitten hiukset mee huonosti ja ettei ne vilustuis
80. joskus tyttöjä pitää yllättää järjestämällä jotain kivaa erilaista, tietystikki sellasta josta ne tykkää, et vaikka ostais mansikoita
81. tyttöjen polkupyörät täytyy puhdistaa jos niissä sattuu vaikka olemaan hämähäkin seittejä
82. tyttöjen selkää pitää rasvata sieltä mihi ne ei ite yltä
83. tytöt saa päättää mitä katsotaan telkusta, esim. luontoohjelmii

28 marraskuuta 2010

I need you right here Next to me 'Cause there ain't nobody Would love me the way you do That's why I'm over here..

VIELÄ 5 PÄIVÄÄ!!Ihan hullua ei oikeesti en usko tähän!!Mulla on hirvee ikävä kultaa ja kaipaan sen hellyyden osotuksia ja sen vittuiluja ja ties mitä!!oikeesti en oo ikinä tuntenu näin.Vaikka olenkin
asunu pojan kanssa yhdessä ja suunnitellu sellasen kanssa yhteistä tulevaisuutta.MUTTA en ole koskaa säätänyt ikinä kenenkää kaa näin pitkää!En halua enää ketään muuta kuin vaan tämän miehen.

Voisin kertoo vaik koko maailmalle, kuin paljon mä sua tosissaan rakastan, kuin paljon oon valmis sun vuokses uhraan



24 marraskuuta 2010

Niin monta kertaa toiminu väärin Niin monta kertaa seinään lyöny pääni ja pyöriny itsesäälis Tie hukassa mist huipulle pääsis Ja mä uskon että siellä seison jonain päivänä mäkin


   Jos multa kysyis joku nytten, että masentaako vastaisin varmaan että KYLLÄ KIITOS! Mutta jos kertoisin        näistä parista viikosta jolloin en ole juurikaan kirjoittanut blogia yhtään niin varmaan sitten tajuatte mitä    tarkoitan.Aiemmasta blogista näkeekin että meillä oli aika suuri riita sillon yöllä ja saatiin se kuitenkin lopulta sovittua aamulla.Mutta illalla tai no yöllä tulikin uusi riita ja sillonkin mun olis pitänyt seuraavana aamuna lähteä pois.Mutta aamulla taas kaikki oli toisin kun herra oli humalansa nukkunut pois.No ensinnäkään ei pidetä lasta tai pidettäs me varmaan muuten ellei sillä olis kohta Parolaan menoa.Sitten mäkin kärsin sen kaamean inttileskeyden minkä kaikki kaveritkin. ;<< Mutta sen jälkeen ei ollakkaan enää tapeltu vaan ollaan oltu taas sama rakastunut pari mikä aina muulloinkin.Paitsi sillon kun riidellään ollaan kaikkien mielestä oltu jo naimisissa ainakin se 50 vuotta.Palasin sitten viime keskiviikkona Pieksämäelle ja torstaina oli sossu palaveri Naaralla Kanttilassa..Siellä juteltiinkin tuosta mun parin viikon hatka reissusta ja siitä jos en rupee ottamaan itteeni niskasta kiinni enkä suostu asumaan vanhemmilla siihen asti että olen kykenevä kouluun pääsen sitten iki ihanaan Ruusuun.Ja Ruusu on sellanen todella ihana nuorisokoti jonne en halua vaikka siellä monet kaverit ovat olleet ja jotkut jopa kehuneet paikkaa mutta ei kiitos.
No siitä lähtien sitten olen porukoilla asustellut.Ja kulta kävi sit la-su yön olemassa mun vanhempien luona ja piristi samalla muakin kun sain edes hetken olla sen seurassa :) Ja tänään sit oli Psykiatrisella lääkärillä aika ja keskusteltiin taas mun viime aikasesta voinnista yms ja siitä miksi en ole syönyt lääkkeitä viime aikoina ja sain sairaslomaa koulusta pitkän ajan joten katkaisin koulun.Ja loppu päätös oli että jos en ole tammikuussa seuraavan kerran kun tavataan yhtään tästä pirteämpi niin menen hetkellisesti sairaalahoitoon..Ei oikein innosta kun mietin koko aika entä jos kulta ei käy moikkaamassa mua kun tiedän etten itse pääse sieltä ''lomille''.Ja kestääkö se loppu peleissä olla mun kanssa kun olen tämmönen ''hullu''.Mutta eniten vituttaa tässä kaikessa se.Etten tapaa Pieksämäen kavereita usein ellei mulla ole käyntejä lääkärissä yms.Enkä pääse kullankaan luokse niin helpolla kuin aiemmin ja oon huomannu pikku hiljaa että ikävä on vittumainen asia kun toista oikeesti rakastaa.



Jos minulla olisi paikka.
Paikka joka olisi poissa muiden silmistä.
Poissa piilossa.
Piilossa jonne ei kuule, näe.
Menisin sinne ja itkisin itseni uneen.
Täällä en voi huutaa, kiljua tai itkeä.
Tahtoisin,mutten voi.
Kertoisin sinulle kyllä miltä minusta tuntuu.
Mutten voi.
En voi ilmaista tyhjyyttä joka sisälläni velloo.
En sitä surua voi sanoiksi pukea.
Muttet kuitenkaan ymmärtäisi minun tuskaa.
Et voi sitä ymmärtää milloinkaan.





Oikeesti voisko joku hakee mut pois täältä ja viedä mut sinne missä oikeesti oon onnellinen.Eli Viialaan.Vituttaa esittää iloista ja pirteää täällä missä mua vaan 
oikeasti masentaa.Viialassa musta löytyy iloa oikeasti ja mun ei tarvii esittää 
mitään.Siellä elän täysillä.



Mitä väliä sillä, että kuolee pois,
mitä väliä sillä, jos niin tahtoo?

Mihin me kaikki joskus päädytään,
on taivas taikka helvetti,
vain harvat jää ikuisena elämään.
Ei kukaan ole täysin puhdas.

Kuka välittää siitä, mitä minä teen?
Kuka välittää siitä, mitä minä haluan?

Se ei liity välttämättä muihin mitenkään,
jos tahdon pois joskus.
Kaikki tietää mihin tässä joudutaan,
kun aika loppuu elämästä.

Ei väliä sillä, mitä muut musta ajattelee,
olenko hullu vai kenties.. jokin muu?
Olenko heidän mielestä edes ihminen.
Ei väliä millään, joka mua satuttaa.
Sehän on vain.. elämää.

Kaikki me täältä joskus päästään pois.
Niin tiedän sinun haluavan.
Sinä tahdot täältä pois,
jos sinulla vain olisi..
rohkeutta.

Mitä väliä sillä on, mitä teen?
Mitä väliä sillä, mihin päädyn?
Joudun kuitenkin pois.. kaikesta.
Mutta pelkään kuolemaa,

En vain halua unohtua.



Toivoisin vain että joku jossain oikeasti tietäisi miltä musta tuntuu.Miltä tuntuu olla jossain aivan muualla kuin siellä missä tuntee olevansa kotona.Ja miltä tuntuu kun tahtoisi vain kuolla ja antaa kaiken mennä menojaan.Toivottavasti ees kulta jäis sillon kaipaamaan.
Lopuks pätkiä Narcotic-Hukassa biisistä 


Ei vaan sopinu yhteen oo vaan iisisti ja mennä lujaa
Mut mä vihdoin muutin ajattelutapaani
Olin puhunu liikaa joten söin aiemmat sanani
Teot ja ajatukset oli ristiriidas
Ja nykyään vastenmielist on se mitä sillon fiilas
Nyt oon ottanu ne ensimmäiset askeleet
Ja kohti aikuisuutta vihdoin pääsen astelee
Ei ollu kasvaes roolimallii mitä seurata
Ja siks vasta nyt seison oman itseni herrana (i'm the man!)
..tai siltä tuntuu ainakin


Vihasin maailmaa mut toimin rauhan merkeis
Antaisin enemmän jos kerkeis, mutta pekka pyörii senteis
Vieläki kapinaa ja ottanu iskuja vastaan
Mutta äiti älä sure, poikas niistä kasvaa
Ootettiin lasta mutta tuomio mun suusta tuli
Ei tullu perhettä eikä sairaalast kuvii (ei!)
Se vaikutti ja kipu teki minusta rohkeemman
Päätä nostin, kynä laski, mut vielki räpist onnen saan
Mun fiilis pohjalta nostettiin uuteen valoon
Mä sanon miten rakennan talon jonne kirjotan katon



Oppia rakastamaan, oppia arvostaan
Niit pieniä asioita joita vaan arki katoomaan saa
Jos uskoo tarpeeksi, kai se muuttuu nopeesti
Yksi muuttuu moneksi ja taru muuttuu todeksi
Aika ottaa askel, saada jotain elämällä tehtyy
Ehkä nuoruuden lähteen on jo aika ehtyy


Mä en oo vielä vanha, mut en kovin nuorikaan
Oon väsyny jo kaikkeen vaikken oo nähny viel puoliikaan
On liikaa huolia, eikä tarpeeks aikaakaan
Kaivan itelle hidasta hautaa ku junnaan paikallaan
Vaikka maailma kutsus, ni mä pysyn oulus
Mut se ei oo eka juttu minkä mä oon kussu
Maailmankuva mustuu, taistelen sisäsii draamoi vastaan
Mieles kysymyksii joihin ei isänikään voi vastaa
Mut tuli mitä vaan vastaan, ni mun pitää vaan jaksaa
Vaikka tuntuuki et onni löytyy vaan almanakasta