24 marraskuuta 2010

Niin monta kertaa toiminu väärin Niin monta kertaa seinään lyöny pääni ja pyöriny itsesäälis Tie hukassa mist huipulle pääsis Ja mä uskon että siellä seison jonain päivänä mäkin


   Jos multa kysyis joku nytten, että masentaako vastaisin varmaan että KYLLÄ KIITOS! Mutta jos kertoisin        näistä parista viikosta jolloin en ole juurikaan kirjoittanut blogia yhtään niin varmaan sitten tajuatte mitä    tarkoitan.Aiemmasta blogista näkeekin että meillä oli aika suuri riita sillon yöllä ja saatiin se kuitenkin lopulta sovittua aamulla.Mutta illalla tai no yöllä tulikin uusi riita ja sillonkin mun olis pitänyt seuraavana aamuna lähteä pois.Mutta aamulla taas kaikki oli toisin kun herra oli humalansa nukkunut pois.No ensinnäkään ei pidetä lasta tai pidettäs me varmaan muuten ellei sillä olis kohta Parolaan menoa.Sitten mäkin kärsin sen kaamean inttileskeyden minkä kaikki kaveritkin. ;<< Mutta sen jälkeen ei ollakkaan enää tapeltu vaan ollaan oltu taas sama rakastunut pari mikä aina muulloinkin.Paitsi sillon kun riidellään ollaan kaikkien mielestä oltu jo naimisissa ainakin se 50 vuotta.Palasin sitten viime keskiviikkona Pieksämäelle ja torstaina oli sossu palaveri Naaralla Kanttilassa..Siellä juteltiinkin tuosta mun parin viikon hatka reissusta ja siitä jos en rupee ottamaan itteeni niskasta kiinni enkä suostu asumaan vanhemmilla siihen asti että olen kykenevä kouluun pääsen sitten iki ihanaan Ruusuun.Ja Ruusu on sellanen todella ihana nuorisokoti jonne en halua vaikka siellä monet kaverit ovat olleet ja jotkut jopa kehuneet paikkaa mutta ei kiitos.
No siitä lähtien sitten olen porukoilla asustellut.Ja kulta kävi sit la-su yön olemassa mun vanhempien luona ja piristi samalla muakin kun sain edes hetken olla sen seurassa :) Ja tänään sit oli Psykiatrisella lääkärillä aika ja keskusteltiin taas mun viime aikasesta voinnista yms ja siitä miksi en ole syönyt lääkkeitä viime aikoina ja sain sairaslomaa koulusta pitkän ajan joten katkaisin koulun.Ja loppu päätös oli että jos en ole tammikuussa seuraavan kerran kun tavataan yhtään tästä pirteämpi niin menen hetkellisesti sairaalahoitoon..Ei oikein innosta kun mietin koko aika entä jos kulta ei käy moikkaamassa mua kun tiedän etten itse pääse sieltä ''lomille''.Ja kestääkö se loppu peleissä olla mun kanssa kun olen tämmönen ''hullu''.Mutta eniten vituttaa tässä kaikessa se.Etten tapaa Pieksämäen kavereita usein ellei mulla ole käyntejä lääkärissä yms.Enkä pääse kullankaan luokse niin helpolla kuin aiemmin ja oon huomannu pikku hiljaa että ikävä on vittumainen asia kun toista oikeesti rakastaa.



Jos minulla olisi paikka.
Paikka joka olisi poissa muiden silmistä.
Poissa piilossa.
Piilossa jonne ei kuule, näe.
Menisin sinne ja itkisin itseni uneen.
Täällä en voi huutaa, kiljua tai itkeä.
Tahtoisin,mutten voi.
Kertoisin sinulle kyllä miltä minusta tuntuu.
Mutten voi.
En voi ilmaista tyhjyyttä joka sisälläni velloo.
En sitä surua voi sanoiksi pukea.
Muttet kuitenkaan ymmärtäisi minun tuskaa.
Et voi sitä ymmärtää milloinkaan.





Oikeesti voisko joku hakee mut pois täältä ja viedä mut sinne missä oikeesti oon onnellinen.Eli Viialaan.Vituttaa esittää iloista ja pirteää täällä missä mua vaan 
oikeasti masentaa.Viialassa musta löytyy iloa oikeasti ja mun ei tarvii esittää 
mitään.Siellä elän täysillä.



Mitä väliä sillä, että kuolee pois,
mitä väliä sillä, jos niin tahtoo?

Mihin me kaikki joskus päädytään,
on taivas taikka helvetti,
vain harvat jää ikuisena elämään.
Ei kukaan ole täysin puhdas.

Kuka välittää siitä, mitä minä teen?
Kuka välittää siitä, mitä minä haluan?

Se ei liity välttämättä muihin mitenkään,
jos tahdon pois joskus.
Kaikki tietää mihin tässä joudutaan,
kun aika loppuu elämästä.

Ei väliä sillä, mitä muut musta ajattelee,
olenko hullu vai kenties.. jokin muu?
Olenko heidän mielestä edes ihminen.
Ei väliä millään, joka mua satuttaa.
Sehän on vain.. elämää.

Kaikki me täältä joskus päästään pois.
Niin tiedän sinun haluavan.
Sinä tahdot täältä pois,
jos sinulla vain olisi..
rohkeutta.

Mitä väliä sillä on, mitä teen?
Mitä väliä sillä, mihin päädyn?
Joudun kuitenkin pois.. kaikesta.
Mutta pelkään kuolemaa,

En vain halua unohtua.



Toivoisin vain että joku jossain oikeasti tietäisi miltä musta tuntuu.Miltä tuntuu olla jossain aivan muualla kuin siellä missä tuntee olevansa kotona.Ja miltä tuntuu kun tahtoisi vain kuolla ja antaa kaiken mennä menojaan.Toivottavasti ees kulta jäis sillon kaipaamaan.
Lopuks pätkiä Narcotic-Hukassa biisistä 


Ei vaan sopinu yhteen oo vaan iisisti ja mennä lujaa
Mut mä vihdoin muutin ajattelutapaani
Olin puhunu liikaa joten söin aiemmat sanani
Teot ja ajatukset oli ristiriidas
Ja nykyään vastenmielist on se mitä sillon fiilas
Nyt oon ottanu ne ensimmäiset askeleet
Ja kohti aikuisuutta vihdoin pääsen astelee
Ei ollu kasvaes roolimallii mitä seurata
Ja siks vasta nyt seison oman itseni herrana (i'm the man!)
..tai siltä tuntuu ainakin


Vihasin maailmaa mut toimin rauhan merkeis
Antaisin enemmän jos kerkeis, mutta pekka pyörii senteis
Vieläki kapinaa ja ottanu iskuja vastaan
Mutta äiti älä sure, poikas niistä kasvaa
Ootettiin lasta mutta tuomio mun suusta tuli
Ei tullu perhettä eikä sairaalast kuvii (ei!)
Se vaikutti ja kipu teki minusta rohkeemman
Päätä nostin, kynä laski, mut vielki räpist onnen saan
Mun fiilis pohjalta nostettiin uuteen valoon
Mä sanon miten rakennan talon jonne kirjotan katon



Oppia rakastamaan, oppia arvostaan
Niit pieniä asioita joita vaan arki katoomaan saa
Jos uskoo tarpeeksi, kai se muuttuu nopeesti
Yksi muuttuu moneksi ja taru muuttuu todeksi
Aika ottaa askel, saada jotain elämällä tehtyy
Ehkä nuoruuden lähteen on jo aika ehtyy


Mä en oo vielä vanha, mut en kovin nuorikaan
Oon väsyny jo kaikkeen vaikken oo nähny viel puoliikaan
On liikaa huolia, eikä tarpeeks aikaakaan
Kaivan itelle hidasta hautaa ku junnaan paikallaan
Vaikka maailma kutsus, ni mä pysyn oulus
Mut se ei oo eka juttu minkä mä oon kussu
Maailmankuva mustuu, taistelen sisäsii draamoi vastaan
Mieles kysymyksii joihin ei isänikään voi vastaa
Mut tuli mitä vaan vastaan, ni mun pitää vaan jaksaa
Vaikka tuntuuki et onni löytyy vaan almanakasta








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti